Minulla oli kaikkea. Olin naimisissa, ja meillä oli ihana tytär. Minulla oli hyvä työpaikka ja hyvä palkka. Kaunis omakotitalo, autot ja vene. Mahdollisuus matkustaa ulkomaille lomille. Hymyilin ihmisille ympärilläni, mutta sisälläni oli usein itku. Olin epävarma, turvaton ja levoton – kaiken ulkoisen hyvinvoinnin keskellä yksin ja tyhjä.

Kuulimme ystäviltämme kristillisestä avioliittoleiristä, ja he suosittelivat sitä meillekin. Katsoimme Arin kanssa toisiamme ja päätimme, ettei meitä haittaa, vaikka leirin järjestäisivät uskovat. Päätimme lähteä mukaan ajatellen, että saisimme sieltä eväitä avioliittoon – ja se olisi hyvä asia.

Leirillä hämmästyin. En voinut käsittää, miten kaikki ihmiset siellä olivat niin ylitsevuotavan rakastavia, iloisia, aitoja ja tavallisia, mukavia ihmisiä. Luulin aluksi heidän teeskentelevän. Mutta sama rakkauden ilmapiiri jatkui päivästä toiseen, eikä kukaan tuntunut oudolta. Ennakkokäsitykseni uskovista alkoivat murentua, ja vähitellen ymmärsin, että heillä oli jotain, mitä minulla ei ollut – elävä usko Jeesukseen.

Kaikki minussa alkoi kaivata sitä samaa.
Koko sisimpäni huusi Jeesuksen puoleen: haluan tuntea sinut, haluan kuulua sinulle.

Ja Jeesus kuuli ja vastasi.

Löysin hyvän seurakunnan, jossa ei opetettu uskontoa, vaan elävää suhdetta Jeesukseen. Täytyin pian uskoontuloni jälkeen Pyhällä Hengellä ja lähdin koko sydämestäni mukaan. Sanoin heti alussa Jeesukselle, etten halua vain istua sunnuntaisin kirkonpenkissä ja elää muuten omaa elämääni, vaan haluan elää todeksi sitä elämää, josta luen evankeliumeista ja Apostolien teoista – elämää, jossa ihmiset pelastuvat, vapautuvat ja parantuvat Jumalan sanan kautta.

Sain alusta asti hyvää opetusta, kävin raamattukoulua ja elin joka päivä täysillä Jeesukselle. Sisäinen tyhjyys katosi, epävarmuus ja turvattomuus väistyivät, ja itsetuntoni alkoi eheytyä.

Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että saan kuulua Jeesukselle ja tuntea Hänet.

Elämään on mahtunut myös kipeitä ja hyvin vaikeita hetkiä, mutta en ole ollut niissä yksin. Jeesus on tuonut tilanteisiin voittoja ja läpimurtoja. Haluan kasvaa yhä syvemmin Hänen tuntemisessaan ja auttaa myös muita löytämään tien todelliseen rakkauteen – Jumalan tuntemiseen ja Hänen läsnäoloonsa.

Tulen ei-uskovasta perheestä. Lapsuudenkodissani ei puhuttu Jumalasta. Lopetin koulun varhain ja valmistuin ammattiini jo 17-vuotiaana, jolloin siirryin suoraan kokoaikaiseen työhön. Tein pitkiä päiviä unelma-ammatissani autoalalla.

Olin jo nuorena ehtinyt hankkia paljon omaisuutta ja minulla oli hyvä toimeentulo. Raskas työ toi mukanaan myös raskaat huvit – kosteita ravintolailtoja, joita seurasi seuraavan päivän paha olo. Elämääni kuului kalliita autoja, veneitä, kaunis koti ja perhe. Ulkoisesti kaikki näytti enemmän kuin hyvältä.

Silti minulta puuttui rauha. Jokin oli jatkuvasti pielessä, ja monia asioita pelkäsin. Lopulta uuvuin työssäni ja masennuin. Masennus meni niin syväksi, etten enää halunnut nousta sängystä. Se oli minulle erityisen raskasta, koska olin pitänyt itseäni pärjäävänä ja vahvana ihmisenä.

Masentuneena kotona ollessani avasin kerran Raamatun. Se aukesi sattumalta Jobin kirjan kohdalta. Jobin tarina alkoi kiinnostaa minua, ja luin sitä pitkälle saman tien. Huomasin ajattelevani, että ehkä en olekaan täysin toivoton tapaus – Jobin elämäntilanne oli vielä vaikeampi kuin omani. Se toi minulle ensimmäisen toivon kipinän: ehkä minäkin voin vielä nousta tästä.

Tämän jälkeen koin vahvasti, että minun tulisi lukea Psalmi 32. Se kosketti minua syvästi, aina kyyneliin asti. Tunsin itseni syntiseksi ja huonoksi, mutta samalla psalmi toi valtavasti toivoa. Siinä luvataan, että kun ihminen tunnustaa syntinsä Jumalalle, Hän antaa ne anteeksi.

Pian tämän jälkeen kuulin miestenpiiristä, joka kokoontui joka toinen tiistai aivan naapurissani. Siellä sain rukoilla Jeesuksen sydämeeni. Sain kasvaa uskossa yhdessä muiden, aivan tavallisten ja epätäydellisten miesten kanssa.

Tästä alkoi elämässäni uusi vaihe. Raskas taakka otettiin pois harteiltani. Vähitellen myös työ alkoi taas kiinnostaa. Sain hyvän työpaikan, jossa minua rohkaistiin ja arvostettiin osaavana työntekijänä.

Ymmärsin, että kun asetan Jumalan elämäni ykköseksi, Hän auttaa minua jaksamaan ja antaa viisautta tehdä oikeita valintoja. Pelko on väistynyt, ja olen saanut rauhan sydämeeni.

Niin kuin Raamatussa sanotaan: jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?